Sä olet mun ystäväni, nimesi on Yksinäisyys

Uskallan väittää, että jokainen ihminen kokee itsensä joskus yksinäiseksi. Yksinäisyys ei ole riippuvaista  siviilisäädystä – myös perheen keskellä voi tuntea olevansa yksinäinen. Joskus kyseessä on hetkellinen tai tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvä kokemus siitä, ettei kukaan ymmärrä, mutta aivan liian monelle yksinäisyys on jatkuva olotila, joka oireilee niin henkisinä kuin fyysisinäkin kipuiluina. Yksinäisyys on sitä, ettei ole ketään kelle soittaa.

Vaikka Suomessa on yli 400 000 yksinäisyydestä kärsivää ihmistä (THL 2015), siihen liittyy yhä valtava stigma. Yksinäisyydestä on vaikea puhua, sillä yksin jäänyt ihminen saattaa kokea olevansa jotenkin epämiellyttävä tai epäonnistunut. Yksinäisyydessä on  kuitenkin taustalla esimerkiksi rakenteellisia yhteiskunnallisia ja kulttuurillisia taustatekijöitä, joita yritetään ratkoa aina kaupunkien kaavasuunnittelua myöten.

Useammassa tutkimuksessa on todettu, että erityisesti miesten yksinäisyyttä lisää ero kumppanista. Edelleenkin useissa heterosuhteissa sosiaaliset suhteet ovat enemmän naisen vastuulla. Naisella on oma ystäväpiiri johon saattavat kuulua myös mahdollisten lasten ystävien vanhemmat, ja miehelle jää statistin rooli johon kuuluu lähinnä edustaminen puolison rinnalla pakollisissa tilaisuuksissa. Tipahtaminen tästä kumppanin ylläpitämästä tukiverkostosta on ymmärrettävästi valtava.

Parisuhde on yhteiskunnassamme korostuneessa roolissa, ja tähän yksittäiseen ihmissuhteeseen kasautuu valtavia paineita. Muut ystävyyssuhteet saattavat jäädä muodostamatta tai varsin ohuiksi ihmisten panostaessa ensin kumppanin etsintään ja sitten sopivan henkilön löydyttyä yhteisen pesän rakentamiseen.

Varsinkin deittailun siirtyessä verkkoon, voi romanttisen rakkauden metsästäminen muuttua pakkomielteeksi. Siinä missä potentiaaliset kumppanit ovat vain muutaman klikkauksen päässä, myös suhteen päättäminen on yhtä vaivatonta. Jos yksinäisen ihmisen ainoat kontaktit ovat kuvia näytöllä ja verkot ovat toiveikkaasti parisuhdevesillä jo ties kuinka monetta vuotta, alkaa katkeruus helposti nostaa päätään. Rakkauden tavoittelun rinnalla joku tukihenkilö tai vertaisryhmä on arvokas. On hyvä olla ihminen jonka puoleen kääntyä kun kumppanista tai treffailusta kaipaa hieman taukoa, ja jotka ovat läsnä myös silloin jos suhde päättyykin eroon. Hyvät ystävät edesauttavat myös hyvän parisuhteen ylläpitämisessä.

Kaikki eivät kaipaa koskettelua, mutta monelle yksinäisyyden mukanaan tuoma fyysisen kosketuksen kaipuu saattaa olla surua ja häpeää tuottava asia. On vaikea olla omissa nahoissaan, jos kukaan ei ole koskettanut kuukausiin tai vuosiin.  Naisten välisissä kaverisuhteissa koskettaminen on usein luonteva osa kanssakäymistä, ja onneksi miehillekin on nykyään luontevampaa halata kavereita ja viettää aikaa lähekkäin. Kosketus viestittää joskus välittämisestä sanoja tehokkaammin. Seksikumppanien etsimiseen ja löytämiseen ei taida olla yleispäteviä ohjeita, mutta oman kehon kunnioittamiseen ja rakastamiseen on jokaisella oikeus ja mahdollisuus. Omaa kroppaa voi olla vaikeampi pitää ihanana tai haluttavana jos sitä ei kuule tai tunne toisen ihmisen toimesta, mutta itsestä huolehtiminen ja kehonsa tunteminen auttaa kuitenkin voimaan paremmin ja myös lähestymään rohkeammin muita ihmisiä.

Yksinäisyyteen liittyy usein kokemus jonkinlaisesta perustavaa laatua olevasta erilaisuudesta – se on joko alunperinkin ollut syy syrjään jäämiselle, tai sitten kokemus on syntynyt yksinäisyyden myötä. Yksinäisyys ajaa helposti ajattelemaan, että oma ajatusmaailma on niin perin juurin kummallinen tai väärä, ettei kukaan voi sitä ymmärtää. Juuri tämän vuoksi ihmisten empaattinen kohtaaminen on merkityksellistä, pienikin yhteyden kokemus voi auttaa jaksamaan tämäkin päivän yli.

Vaikka järjestetyt sosiaaliset tapahtumat eivät välttämättä korvaa intiimiä ja luottamuksellista ihmissuhdetta, ne voivat kuitenkin parhaimmillaan toimia väylänä ulos synkimmästä yksinäisyydestä. Pitkään yksin ollessa kaikki tekeminen tuntuu alleviivaavan omaa yksinäisyyttä, ja siksi hakeutuminen sopivissa määrin esimerkiksi jonkun harrastusryhmän tai vapaaehtoistyön pariin tekee yleensä hyvää. Joukon mukana kulkiessa ja toimiessa voi olla vaikka hiljaa, mutta tuntea silti yhteenkuuluvuutta samanhenkisten ihmisten kanssa.

Kun joutuu kannattelemaan kaikkia iloja ja suruja omilla harteillaan, kaikenlainen apu taakan keventämiseksi kannattaa ottaa vastaan. Ihmissuhteille ei tarvitse asettaa suunnattomia määreitä tai paineita, jo hyvänpäiväntutun numero puhelimessa voi tuoda turvallisuudentunnetta arkeen.  Myös ammattiavun puoleen voi ja saa kääntyä yksinäisyyden tunteen vähentämiseksi, aamuyön pikkutunteina mielessä pyörivät asiat voi vuodattaa välillä esimerkiksi kriisipuhelimeen. Juhlapyhät ovat monelle vaikeaa aikaa, ja jos oloa helpottaa äkkilähtö aurinkoon, istahtaminen yksin pyhiä viettävien yhteiseen pöytään tai juhlarituaalien vaihtaminen hevikeikkaan lähikuppilassa, on itseään syytä kuunnella.

Ystävien määrälle ei ole suosituksia, olennaista on se, millaiset ovat omat mielekkään (sosiaalisen) elämän määreet ja kuinka hyvin ne toteutuvat. Introvertimmalle tyypille voi riittää yksi hyvä ystävä, ja joku toinen taas kaipaa ympärilleen suurta kaveriporukkaa saaden energiaa uusiin ihmisiin tutustumisesta. Toivottavasti keskustelu yksinäisyydestä on tulevaisuudessa yhä avoimempaa, jotta yksinäiset voisivat helpommin löytää toisensa. Et ole yksin yksinäisyytesi kanssa.

-N

https://www.yths.fi/i_love_arki/viihdytko_seurassaa