”Mieskin voi surra lapsettomuutta.” ”Miehellä on oikeus olla herkkä. ”Mies ei ajattele aina seksiä.” ”Miehilläkin on ulkonäköpaineita.”
Elänkö kuplassani, vai aliarvioivatko sinunkin mielestäsi lehtiotsikot kaikkia niitä tuntevia, ajattelevia ja toimivia miehiä, joita tunnet?
Toivon suuresti, ettei kenellekään tulisi enää yllätyksenä, että myös miehiksi identifioituvilla on tunteita. Kuten muillakin ihmisillä, tavat reagoida asioihin ja reaktioiden voimakkuus vaihtelee, mutta jonkinlaista tunne-elämää jyllää miehenkin sisällä. Tunteet eivät ole sama asia kuin tunteellisuus.
Sukupuolten tunnemaailman vertailu on pääosin tympeää ja tylsää. Vaikka oma ystävä tai kumppani saattaa tuntua joskus olevan enemmän Marsista, kun itse sukkuloi Venuksessa, eivät analyysit miesten putkiaivoista tai kehotukset ”miehistyä” toimi kovinkaan rakentavana väylänä ihmissuhdesotkujen tai muiden erimielisyyksien selvittelyssä. Tutkijat selvittävät iloksemme ja tiedoksemme sukupuolten toisistaan eroavia aivopuoliskojen hermosolmuja, mutta arjen kohtaamisissa liikutaan yksilötasolla.
Vaikka tunteilu onkin ihanaa, ei herkän miehen peräänkuuluttamisen tarkoituksena ole kuohita ketään (paitsi naisia vähättelevät miehet, sanoisi Lenita Airisto.). En näe syytä ylläpitää narratiivia niin sanotun maskuliinisen – ja tähän usein liitettynä seksuaalisesti halukkaan – miehen inhottavuudesta tyyliin: ”Naiset, olette aina pelänneet, että mies haluaa jatkuvasti seksiä, mutta tosiasiassa hän haluaa vain päänsilityksiä”. Mies voi ajatella paljon seksiä tai olla olematta erityisen hellyydenkaipuinen – kuten voi minkä tahansa sukupuolen edustaja. Tämä ei kuitenkaan ole suorassa yhteydessä toksiseen maskuliinisuuteen tai kanssaihmisille aiheutuvaan vaaraan; voimakas libido ei tarkoita automaattisesti sitä, että ottaisi jonkun väkisin, että olisi penetraatiokeskeinen, ettei voisi olla huomioonottava kumppani tai ettei hyväksyisi kieltävää vastausta. ”Äijäkin” voi säädellä tunteitaan ja käyttäytymistään, ja toisaalta herkkä mies voi olla väkivaltainen tai muutoin ihmissuhteissaan onneton.
Biologia ei sanele, miten asioiden kuuluisi olla, vaan asioihin voi vaikuttaa. Ihmisen biologiset ominaisuudet eivät modernissa yhteiskunnassa määritä hänen kohtaloaan, vaan yksilö voi omien resurssiensa puitteissa miettiä, mihin hän haluaa käyttää omat edellytyksensä ja miten sen tekee. Yksinkertaistusten avulla tulee luoneeksi itselleen melkoisen synkän miesluolan, moderni kaupunkielämä kun ei varsinaisesti tue ”biologisen (luola)miehen” roolia, jossa vähäinen vuorovaikutus ja maksimaalinen ruumiillisen voiman todistelu on valtaa. Sitä paitsi valta-asetelmiahan tässä ollaan purkamassa, ei minkään sukupuolen paremmuutta tai huonommuutta todistelemassa. Oman identiteetin ja elämän jäsentäminen saattaa toki olla haastavampaa nyt, kun viidakon lait eivät määrittele olemista vaan vapaus johtaa kansaa. Omien tunteiden tunnistaminen ja erityisesti tunnustaminen vaatii useimmilta opettelua. Ei tunnepuhe ole sisäänrakennettuna nais- tai muuhun sukupuoleenkaan, joten ei huolta, oppia voi yhdessä.
Meriläisen Rosaa lainaten: ”Vaikka joiltakin hauskoilta, liikuttavilta ja huvittaviltakin osilta miehet eroavat naisista, niin ihmisiähän tässä kaikki ollaan!”
-N
