Elokuvan, kuvataiteen ja kirjallisuuden kaanonissa jylläävät miesäänet. Silti naiset kuluttavat enemmän draamaelokuvia. Millaisen kuvan fiktiiviset kertomukset antavat miehistä ja suhteista? Entä tunnistaako mies itsensä elokuvien miessankareista? Vaikka miehistä hegemoniaa ilmenee kodeissa ja työpaikoilla, elokuvien monologia pitävät, hallitsevassa asemassa olevat, mallityttöjä pyörittävät miehet eivät silti tunnu heijastelevan keskivertokallen elämänpiiriä. Samastuminen omaan sukupuoleen saattaa silti voimaannuttaa ja auttaa myötäelämään elokuvassa.
E. Voutilainen on käyttänyt termiä The great unclenching (suuri höllentyminen). Termi kuvaa sitä, miten yleensä on huomaamattaan varautunut siihen, että kauneinkin elokuva kuvaa naiset tai vähemmistöt yksiulotteisesti tai muistuttaa muilla tavoin, ettei katsoja ole tämän teoksen ihmiskäsityksen piirissä. Naiset kertovat liikuttuneensa kiitollisuudesta (!), kun elokuvassa on uhrattu aikaa naisten väliselle dialogille. Noin viidennes elokuvista läpäisee Bechdelin testin, eli sen, että elokuvassa vähintään kaksi naista puhuu keskenään jostain muusta kuin miehestä. Valkoinen mies on elokuvissa äänessä yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan yli 70 % puheajasta ja kun keskeisissä rooleissa on naisia, he ovat nuoria ja esiintyvät huomattavasti miehiä useammin vähäpukeisina – paikoin varsin irralliselta tuntuvissa kohtauksissa.
Naisen rooliksi jää elokuvissa olla seksikäs ja tukea miestä, mutta millaisia ovat elokuvien unelmamiehet? Siinä missä nainen on seksiobjekti, mies on usein menestysobjekti. Miehen olemista määrittävät uralla eteneminen, omaisuus sekä sen mukanaan tuomat sosiaaliset edut. Erityisesti suomalaisissa elokuvissa menestystarina vaikeuksien kautta voittoon on usein myös alkoholinhuuruinen, mutta kokopitkää elokuvaa harvemmin tehdään kotona verhojen takana tietokonepeliä pelaavasta, välillä jääkaapilla tai olutpullolla käyvästä miehestä.
James Bondeissa on yritetty hieman ravistella toimintasankarin kuvaa humoristisin keinoin, mutta sen valkoisesta heteronormatiivisuudesta ja seksistisistä vitseistä on jo otettu askelia eteenpäin. Lähimmäksi todellista ihmissuhteiden kuvausta lienee päästy miesten välisen ystävyyden kertomuksissa. Katsojana koen, että toveriutta kuvaavissa kohtauksissa näyttäytyy parhaiten mieshahmojen tunneilmaisu. Intiimissä dialogissa miehet liikuttuvat, hymyilevät, katsovat keskustelukumppaniaan silmiin ja näyttäytyvät kaikin tavoin inhimillisempinä kuin yhden ilmeen toimintakohtauksissa. Elokuvissa nainen on usein tunnelmanluoja, se, joka häärii ympärillä tuoden tilanteeseen kodikkuutta tai itkee hysteerisesti kuvastaen äärimmäistä surua tai kauhua. Siksi miehen tunneilmaisu, erityisesti vivahteikkaampi kuin voitonriemu-/viha-akselin örähtelyt, näyttäytyy katsojalle kiinnostavana ja virkistävänä.
Onko 2000-luvun mieskuvastoa ravistelevat elokuvat suunnattu lähinnä naiskatsojalle? Miten helposti tai hankalasti suoratoistopalvelun ääressä tai leffateatterissa viihtyvä mies samastuu herkkiin ja tunteviin mieshahmoihin? Toivottavasti suht kivuttomasti, sillä sukupuolesta riippumatta ihmissuhteiden ihanuus ja kamaluus ja epämääräisten emootioiden kuvaukset heijastelevat elämää kuitenkin enemmän kuin suoraviivainen actionräiske. Vauhdikkaalla viihteellä on oma arvonsa rentouttavana ja adrenaliinia nostattavana hauskanpitona, mutta en suostu uskomaan, että Terminator on aidoin miehen kuva joka valkokankaalta löytyy. Toisaalta, ehkä on kivuttomampaa kuvitella itsensä hetkeksi oman elämänsä toimintasankariksi kuin kohdata miehen suru melankolisen musiikin saattelemana.
Bongaamani mieskriitikon arvio (K. Kellokumpu, Lapin kansa) Call me by your name– elokuvasta ilahduttaa ja antaa toivoa siitä, että kauniit tarinat on kirjoitettu ihan kaikille: ”Elion ja isän keskustelu saa monen toivomaan, että olisinpa minäkin kuullut noita sanoja omilta vanhemmiltani. Pitkä loppukuva on kokemisen arvoinen ja viisas. Kaikista muistettavinta ovat Timothee Chalametin eleet, ilmeet ja kasvojen takaa luettavat tunteet. Chalamet on osassaan kerrassaan upea.”.
Kaikkien mieskatsojien top 5 -listalla ei toki tarvitse olla nenäliinoja vaativaa draamaa, mutta kaikkien soisi voivan katsoa muutaman tunnin ajan itkevää, nauravaa ja vaikkapa arkisesti tai aistikkaasti alastonta miestä elokuvassa.
-N
