Kaiken keskellä yksin
”Kerro kolme ystävää, jotka veisit syömään ystävänpäivänä, ja voit voittaa brunssin koko porukalle.” Vaaleanpunaisten suklaarasioiden ja söpöjen aforismikorttien keskellä vaeltaa monta ihmistä, joilla ei ole yhtään läheistä ihmistä. Kosmista yksinäisyyttä voi kokea myös ihminen, joka ei koe tulevansa kuulluksi kaveripiirissään, mutta usein erityisesti konkreettinen, fyysinen yksinäisyys on olotila, joka aiheuttaa häpeää ja pelkoa tulevasta. Kuka auttaa minua, kun vanhenen?
Häpeä on kaikille tuttu tunne, joka ohjailee monia valintoja. Kun joku kaatuu, hän vilkaisee nopeasti ympärilleen, ettei kukaan nähnyt. Myös yksinäisyys voi johtaa siihen, että sulkeutuu entisestään, ja noidankehä on valmis. Olisi vaikea kestää työporukan vaivaantuneet katseet, jos tokaisisi kahvitauolla, ettei ole vuosiin saanut ainuttakaan syntymäpäiväonnittelua, joulutervehdystä tai kyläilijää kotiinsa.
Yksinäisyys levittää lonkeroitaan yhä laajemmalle, mitä pienemmäksi elinpiiri on muodostunut. Jokainen tervehdys, kosketus tai juttutuokio on lääkettä pohjattomaan yksinäisyyteen, mutta esimerkiksi opiskelu- ja työelämän ulkopuolella pitkään olleelle tällaisetkin kohtaamiset voivat olla harvinaisia. Kun on ollut viikon aivan hiljaa, ääntä ei lähde kun naapuri toivottaa hyvät huomenet roskakatoksella.
Sinä riität
”Minun täytyy hankkia lisää sosiaalista elämää”, toteaa nuori mies ja naputtaa vimmatusti treffiappia lähtien ulos jokaisen potentiaalisen heilan tai edes ohuesti kiinnostavan päiväkahviseuran kanssa. Sosiaalinen pääoma on jotain, mikä tuntuu mittaavan ihmisarvoa. Facebook-kavereiden määrä ja puhelimeen kilahtavat viestit määrittävät henkilön normaaliksi, riittävän hyväksi. Tämä saa aikaan illuusion siitä, että yksin jääneessä on jotain vikaa. Miksi se ei vain hanki seuraa? Mitähän outoa siinä on, kun sillä ei ole kavereita?
Jokaisen yksinäisen soisi muistavan, ettei elämäntilanne tee häntä huonoksi tai arvottomaksi. Vaikka yhteystietolistasta ei löytyisi ainuttakaan numeroa johon soittaa, jokaisella on oikeus osallistua ja tulla näkyväksi. Yksinäisen ei tarvitse antaa kaikkea omaa tilaansa olla sellaisille, joilla on sosiaalisia kontakteja. Oli yksinäisyys sitten hetkellistä tai elämänmittainen kokemus, myös yksinäinen saa mennä baariin tai elokuviin, eikä hänen tarvitse antaa paikkaansa jonossa pariskunnille tai kaveriporukoille.
Voimia arkeen
Ensimmäinen askel yksinäisyydestä selviämisessä on sanoa se ääneen. Jos jokainen yksinäisyyttä kokeva kertoisi olevansa yksin, olisi tabu pian murrettu. Vertaisuus on voimaa tässäkin asiassa, ja edes muutama kivi vierähtäisi sydämeltä, kun näkisi että yksinäisiä ovat yhtä lailla varakas toimitusjohtaja, ja se puhelias lähikaupan myyjä, joka aina hymyilee asiakkaille niin iloisesti.
Yksinäisyyden vähentäminen vaatii välillä kohtuuttomaltakin tuntuvia ponnistuksia. Päivittäin kavereille soittavan tai puolisolleen avautuvan voi olla vaikea tavoittaa, millaista on sairastaa, surra, iloita, tehdä päätöksiä ja mennä joka päivä nukkumaan ihan yksin. Edes hieman tukea yksinäiseen arkeen voi löytää auttavista puhelinpalveluista, ammattilaisen keskusteluavusta tai kirjallisuudesta. Myös sosiaalinen media tulee tässä kohtaa avuksi, ryhmät ja keskustelupalstat ovat helposti saavutettavaa vertaistukea, eikä verkossa muodostettujen ihmissuhteiden arvoa ole syytä väheksyä. Nettiystävän voi löytää vaikka toiselta puolelta maailmaa!
Ystävänpäivä on päivä muiden joukossa, ja markkinatalouden luomien paineiden sijaan on ihan sallittua unohtaa median ja kauppojen mainostulva, lähteä lenkille tai vaikka käpertyä neljän seinän sisälle. Jos ei tänään, niin ehkä jonain muuna päivänä tulee se hetki, kun jaksaa marssia liittymään ystävätoimintaan, tulla juttelemaan Miesten asemalle tai kirjoittaa ensimmäisen postauksen Facebook-ryhmään ja todeta: ”Hei, olen yksinäinen.”
-N
